Arvoisa Kaikkivaltias Herra Sebaot, Mooseksen, Aabrahamin ja Israelin Jumala.

Annoitte minulle lauantaina 10.12.2011 seitsenvaiheisen näkysarjan Suomen kohtaloista. Tässä näyssä kuvailitte minulle tulevaisuuden paratiisimaisen Suur-Suomen, jossa presidentti Timo Soini johtaisi meitä voitosta voittoon. Soini ei kuitenkaan päässyt seuraavan kevään vaaleissa edes toiselle kierrokselle. Ajattelin, että ehkä tein virheen näkyä tulkitessani, ja se viittaa vasta tuleviin vuosiin, ja jouduin kokemaan osakseni tulleen pilkanteon osana isällistä kasvatuskurianne.
 
Keskiviikkona 6.6.2012 tempaisitte minut ylös Taivaaseen, jossa ilmestyitte minulle ja sanoitte, ettei aikani ole vielä tullut, ja minua tarvitaan vielä Maan päällä profetoimassa totuutta, johtamassa aseellista vallankaappausta ja toimimassa Totalitaaridemokraattisen Suomen yksinvaltiaana. Lupasitte minulle ja vallankumousjoukolleni myös lähiaikoina taivaalliset rynnäkkökiväärit ja ilmoititte, että vaimoni Veera tulee synnyttämään minulle poikalapsen seuraavana ylöstempauspäivänä, 21.12.2012.
 
Kyseinen päivä tuli ja meni, eikä ylöstempausta tapahtunut, kuten ei myöskään minkäänlaista maailmanloppua tahi Harmagedonin taistelua. Myöskään lupaamianne taivaallisia rynnäkkökivääreitä ei ole tähänkään päivään mennessä näkynyt. Vaimoni kyllä synnytti minulle lapsen ilmoittamananne päivänä, MUTTA SE OLI ILMOITUKSENNE VASTAISESTI TYTTÖ.
 
Olen tähän mennessä kuitannut kokemani pettymykset asianmukaisena ja isällisenä koetteluna, jota Jumalan tulee uskovia ihmislapsia kohtaan harjoittaa, MUTTA VIIMEISEN VUODEN TAPAHTUMAT OVAT SUORAAN SANOEN VAIKUTTANEET SILTÄ, ETTÄ PIDÄTTE MINUA PILKKANANNE! LAPSENI VIRHEELLINEN SUKUPUOLI OSOITTI TÄMÄN MINULLE LOPULLISESTI.
 
TEILLÄ ON VIELÄ MAHDOLLISUUS OSOITTAA OLEVANNE KUNNOLLINEN, PALVELEMISEN ARVOINEN LUOMAKUNNAN VALTIAS TOIMITTAMALLA MINULLE LUPAAMANNE ASEET JA VAIHTAMALLA LAPSENI SUKUPUOLI OIKEAKSI VIIMEISTÄÄN TULEVANA TAPANINPÄIVÄNÄ, 26.12.2012 KELLO 23:59 SUOMEN AIKAA. MIKÄLI NÄMÄ ASIAT EIVÄT TAPAHDU, SANOUDUN IRTI ALAMAISUUDESTANI TEITÄ KOHTAAN JA TEEN UUDEN YHTEISTYÖSOPIMUKSEN LANGENNEEN ENKELI LUCIFERUKSEN KANSSA. TÄMÄN SOPIMUKSEN MYÖTÄ EN TULISI ENÄÄ OLEMAAN KRISTITTY VAAN PERKELEEN ALAMAINEN JA TEISTIS-LUCIFERILAISEN KOULUKUNNAN SAATANANPALVOJA.
 
RUKOILEN SIIS TEITÄ, RAKAS TAIVAALLINEN ISÄ, ETTÄ LOPETTAISITTE NÄMÄ METKUILUNNE, ETTEI MINUN TARVITSE RYHTYÄ NÄIHIN VASTENMIELISIIN TOIMENPITEISIIN. TÄMÄ ON JOKA TAPAUKSESSA AINOA RATKAISU, JOHON SUORASELKÄINEN SUOMEN MIES VOI NÄIDEN OLOSUHTEIDEN VALOSSA PÄÄTYÄ SÄILYTTÄÄKSEEN SUORASELKÄISYYTENSÄ.