Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

Kiistattomat todisteet Haaviston saatanallisuudesta!

27.01.2012 - 11:22

Tähän mennessä jopa monet uskovat ovat naureskelleet väitteelleni, että presidenttiehdokas Pekka Haavisto olisi ilmestyskirjan peto, sillä hänen nimestään on mahdollista laskea pedon luku, 666. Nyt olen saanut uutta todistusaineistoa, JONKA VIIMEISTÄÄN LUULISI HILJENTÄVÄN JOKA IKISEN EPÄILIJÄN!

 
Wikipedia-mädätyspropagandasivustolla on Pekka Haavistosta valokuva, jossa tarkkaavaisen lukijan huomio kiinnittyy Haaviston olkapään takaa pilkottavaan vihertävään hahmoon, jonka olen merkinnyt seuraavaan kuvakaappaukseen:   
 
Tämä hahmo ei selvästikään ole kasvillisuutta tai muutakaan taustaan luontevasti sopivaa, sillä se on muodoltaan hyvin poikkeuksellinen, aivan kuin elävän olennon pää. Hahmoa tarkemmin tutkimalla todellakin on mahdollista erottaa kaksi silmäkuoppaa. Mikäli kuvan värejä muokataan ns. kuvankäsittelyohjelmalla, hahmo muuttuu huomattavasti selkeämmäksi: 
 
 
ON ILMISELVÄÄ, ETTÄ KYSEESSÄ ON SAATANALLINEN HENKIOLENTO, JOKA SEURAA HAAVISTOA KAIKKIALLE MINNE HÄN MENEE JA KUISKUTTELEE HÄNEN KORVAANSA OHJEITA SIITÄ, KUINKA HÄNEN TULEE MILLOINKIN PUHUA JA TOIMIA! NÄMÄ SAATANALLISET APUJOUKOT OVAT SYY SIIHEN, MIKSI HAAVISTON KANNATUS ON NOUSSUT SUORASTAAN RÄJÄHDYSMÄISESTI. SAATANAN DEMONIT PYSTYVÄT YLI-INHIMILLISELLÄ ÄLYKKYYDELLÄÄN LASKELMOIMAAN TARKOIN, MITEN IHMISEN TULEE TOIMIA PÄÄSTÄKSEEN JOHTAVAAN ASEMAAN!
 
Kuvankäsittelyohjelmalla on mahdollista myös paljastaa sellaisia henkiolentoja, jotka ovat normaalisti silmälle ja kameralle täysin näkymättömiä. Hain Internet-tietoverkosta muutamia Haaviston kuvia ja muokkasin niiden värejä, JA HYVIN MONISTA PALJASTUU DEMONISIA OLENTOJA, JOTKA SEISOSKELEVAT HAAVISTON TAKANA! PIDÄN PÄIVÄNSELVÄNÄ, ETTÄ HAAVISTOA YMPÄRÖI LAKKAAMATTA, YÖTÄ PÄIVÄÄ, KOKONAINEN SAATANALLISTEN PIRUJEN JOUKKIO!
 
 
Eräästä kuvasta paljastui myös NÄKYMÄTÖN SARVI, JOKA LÄHTEE HAAVISTON PÄÄSTÄ:
 
 
Vaikka Haavisto siis luultavasti onkin syntyjään ihminen, OVAT SAATANAN JOUKOT JO HYVÄÄ VAUHTIA MUUNTAMASSA HÄNTÄ DEMONIMUOTOISEKSI! EI LUULTAVASTIKAAN KESTÄ ENÄÄ MONTA KUUKAUTTA, KUN HAAVISTON SARVET SAAVAT IHMISSILMÄLLE NÄKYVÄN MUODON, JA TÄSSÄ VAIHEESSA LUULISI OLEVAN JOKA IKISELLE KANSALAISELLE JO PÄIVÄNSELVÄÄ, ETTÄ KYSEESSÄ TOTISESTI ON ILMESTYSKIRJAN PETO!
 
Millaisia Haaviston seuralaiset sitten ovat? Eri kuvissa esiintyvät niljakkaat olennot ovat muodoiltaan hyvin erilaisia ja luokittautuvat erilaisiin demonisiin luokkiin, kaadereihin ja hierarkioihin. Ensimmäisen kuvan piru kuuluu mielestäni selkeästi Baphometh-ryhmään -- ryhmään, jonka olentoja myös vapaamuurarit ja illuminaatit palvovat rituaaleissaan. Seuraava vapaamuurarien rituaalia esittävä 1800-luvun puupiirros on toki epätarkka verrattuna valokuvaan, mutta se varmistaa lajimäärityksen oikeellisuden:
 
 
Saatananpalvojien opeissa Baphometh rinnastetaan suoraan Saatanaan eli Luciferukseen itseensä, sillä Baphometh-olentojen paikalle kutsuminen on tavalliselle kuolevaiselle suorin mahdollinen tapa olla yhteydessä Saatanaan. TÄSTÄ SYYSTÄ JOKAISEN USKOVAN ON TÄRKEÄÄ OPPIA TUNNISTAMAAN BAPHOMETH JA PUOLUSTAUTUMAAN HÄNTÄ VASTAAN! Seuraavassa lisää Baphomethia esittäviä piirroskuvia:
 
 
 
Kaikki uskovien käytössä olevat demonologiset oppijärjestelmät eivät edes tunne Baphomethia, sillä Saatana otti tämän olentoryhmän laajamittaisempaan käyttöön vasta perustaessaan vapaamuurariliikkeen. NEUVON SIIS KAIKKIA NÄINÄ LOPUN AIKOINA TUTUSTUMAAN PAITSI VANHOIHIN DEMONOLOGIAN PERUSTEOKSIIN, MYÖS  KYSEISEN TIETEENALAN UUSIMPAAN TUTKIMUSTIETOON! ILMAN UUTTA TUTKIMUSTIETOA EIVÄT USKOVAT SELVIÄ TULEVAA NELJÄÄKYMMENTÄKAHTA KUUKAUTTA!
 
DEMONOLOGISET ASIAT TULEE OTTAA TOSISSAAN, sillä Saatanan riivaajahengillä on kyky vaikuttaa myös uskovien ja hurskaiden ihmisten ajatuksiin! Koin tämän viimeksi eilen, kun EN PYSTYNYT OLEMAAN AJATTELEMATTA TULEVAISUUDEN SODOMIITTISTA SUOMEA, JOSSA SODOMIITIT HARJOITTAVAT SODOMIITTISIA KAUHISTUKSENTEKOJAAN TOISTEN SODOMIITTIEN KANSSA PRESIDENTINLINNASSA, VALTION VIRASTOISSA, KIRKKORAKENNUKSISSA JA MUISSA YHTÄ ARVOKKAISSA PAIKOISSA! NÄIN MYÖS KAIKKIALLA VÄLÄHDYKSIÄ DEMONEISTA, JOTKA KUISKUTTELIVAT SODOMIITEILLE EHDOTUKSIA AINA VAIN PÖYRISTYTTÄVÄMMISTÄ SODOMIITTISISTA TEOISTA JA HARJOITTIVAT MYÖS ITSE SODOMIAA KESKENÄÄN TORAHAMPAAT JA NAHKASIIVET VIHREÄTÄ LIMAA VALUEN. EN SAANUT NÄKYJÄ POIS MIELESTÄNI NORMAALEIN RUKOUS- JA MANAUSMENETELMIN, VAAN KUVAT HÄIPYIVÄT VASTA SIINÄ VAIHEESSA, KUN TUTUSTUIN BAPHOMETHIIN JA UUDEMPAAN MANAUSOPPIIN!
 
TOIVON, ETTÄ TARJOAMANI KIISTATON TODISTUSAINEISTO ON RIITTÄVÄN VAKUUTTAVA JOKAISELLE HUOLESTUNEELLE KANSALAISELLE. KOSKA SAATANAN JOUKOT OVAT HAAVISTON TAKANA, TULEE HÄN VOITTAMAAN PRSEIDENTINVAALIEN TOISEN KIERROKSEN VÄÄJÄÄMÄTTÄ, EIKÄ ASIALLE VOI ENÄÄ MITÄÄN TEHDÄ! JUMALA EI ASIAAN PUUTU, SILLÄ HÄN ON SUOMEN KANSAA KOHTAAN TUNTEMANSA RAIVON VUOKSI SALLINUT SAATANALLE NÄMÄ METKUT! USKOVILLA EI OLE MUUTA VAIHTOEHTOA KUIN YRITTÄÄ SELVITÄ HENGISSÄ TUOMIOPÄIVÄÄN ASTI. RUKOUKSENI OVAT PUOLELLANNE!
 

Raadollinen tuokiokuva seuraavasta Suomen itsenäisyyspäivästä!

24.01.2012 - 21:11

Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani totesin, JUMALAN VIHA ON SUOMEN KANSAKUNNAN YLLÄ, eikä sodomiittisen kauhistuksentekijän ja ilmestyskirjan pedon valtaannousua ole enää mahdollista estää! Esitän kuitenkin seuraavassa näkemykseni siitä, millainen tuleva Suomen itsenäisyyspäivä 6.12.2012 tulee olemaan, jotta JOKA IKINEN SUORASELKÄINEN SUOMEN KANSALAINEN YMMÄRTÄISI, MILLAISET KUVOTTAVUUDEN JA MÄDÄNNÄISYYDEN AJAT MEITÄ KOHTAAVAT!

Joulukuu 2012. Suomi on ehtinyt mädäntyä Haaviston valtakaudella jo tähän mennessä pahemmin kuin kahtena Halosen kautena yhteensä. Sodomiasta on tehty Suomessa pakollista, ja tästä johtuen kaikki selkärankaiset suomalaiset joko piileksivät maanalaisissa katakombeissa odottamassa Jeesuksen toista tulemusta tai ovat verikunniansa velvoittamana tehneet kunniaitsemurhan.
 
Etenkään ainuttakaan sotaveteraania ei ole enää jäljellä, SILLÄ JOKA IKINEN SOTAVETERAANI HALVEKSUU HOMOJA SYDÄMENSÄ POHJASTA EIKÄ TOSIAANKAAN PYSTY  ELÄMÄÄN VALTIOSSA, JONKA VALTIONPÄÄMIESKIN HOMOSTELEE MINKÄ KERKIÄÄ! NIMITTÄIN MIKÄLI RINTAMALLA OLISI TAISTELLUT YKSIKIN KAUHISTUTTAVA  HOMOSEKSUELLI, PUHUMATTAKAAN SIITÄ, ETTÄ ITSE MANNERHEIM OLISI SODOMIAN KAUHISTUSTA HARJOITTANUT, EI SUOMELLA TOTISESTI OLISI OLLUT JUMALAN VARJELUSTA YLLÄNSÄ, JA OLISIMME TÄTÄ NYKYÄ OSA NEUVOSTOLIITTOA JA PUHUISIMME VENÄJÄÄ!
 
Vuoden 2012 itsenäisyyspäivän vastaanotolle Presidentinlinnaan on kutsuttu ainoastaan valtakunnan kauhistuttavimmat kauhistuksentekijät. Yhdelläkään vieraalla ei ole minkäänlaista selkärankaa! Ainuttakaan perinteistä pukua ei näy, vaan   JOKA IKINEN VIERAS ON PUKEUTUNUT MITÄ KAUHISTUTTAVIMPIIN KUMI- JA MUOVIASUSTEISIIN JA KANTAA MUKANAAN TIES MINKÄMOISIA PIISKOJA JA MITÄ SODOMIITEILLA NYT ONKAAN! Huomattava osa vieraista ei ole edes ihmisiä, vaan kaikenmoisia koiria, aaseja ja muita eläimiä ja jopa esineitä (kuten seksinukkeja ja anustappeja), joiden kanssa Suomessa on jo tähän mennessä laillista mennä naimisiin. Saatanalliset demonit Haavisto ja Flores kättelevät vieraat ja hihittelevät välillä keskenään, eikä tilaisuudessa ole enää arvokkuuden ripettäkään jäljellä! Haavisto ja Flores ovat myös muuntautuneet ihmismäisestä muodosta vähitellen takaisin alkuperäiseen, niljakkaan demoniseen matelijamuotoonsa, ja näky on sanalla sanoen irvokas!
 
Kun kättely on suoritettu loppuun asti, siirrytään salin puolelle, jossa alkavat välittömästi mitä kauhistuttavimmat Sodoman orgiat. Säästän lukijat kuvottavimmilta yksityiskohdilta, mutta "juhliin" osallistuvat sodomiitit  alkavat välittömästi mm. kaivaa ulostetta toistensa peräsuolista ja syödä sitä. Ulosteesta käytetään sodomiittisessa Suomessa hellittelynimeä "poo-poo", ja siitä on lanseerattu myös Suomen virallinen kansallisruoka. Orgioiden villiintyessä salin seinät, lattia ja kaikenmoinen irtaimisto peittyy ulosteella ja verellä.
 
Suomi tunnetaan maailmalla "homomaana", eikä yksikään muu valtio halua olla sen kanssa enää missään tekemisissä. Suomen rajat ovat kiinni, ja kauppasuhteet ovat poikki. Jopa homojen hyysääjämaana tunettu vihervasemmistolaismädätteinen Ruotsi on kauhistuneena sulkenut rajat, jottei demoninen riivaus leviäisi Suomesta sinne. Koska sodomiitit eivät pysty olemaan ajattelematta sodomistisia tekoja kaiken aikaa, ei työnteosta tule Suomessa enää mitään. Suomi on tästä syystä köyhtynyt huomattavasti,  
kaikkialla on nälänhätää, mutta kukaan ei välitä tästä, sillä kansalaiset huumaavat itseään kaikenmoisilla huumemyrkyillä ja syövät hurmiossa "poo-poota". JOPA NEUVOSTOLIITTO, JOKA HYVIN MIELELLÄÄN KÄRKKYY TILAISUUTTA VALLATA SUOMEN TASAVALTA ITSELLEEN HETKELLÄ MINÄ HYVÄNSÄ, PITÄÄ ARMEIJANSA  MIELUUMMIN VISUSTI KAUKANA SUOMEN ITÄRAJASTA, ETTEI VAIN SODOMIAN RUTTO TARTTUISI NEUVOSTOKANSAAN!
 
Tähän mennessä kaikki muut valtiot ovat osanneet visusti varoa valitsemasta homoseksualistista henkilöä valtionpäämieheksi tahi ulkoministeriksi, MUTTA VIIDENTENÄ PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2012 SUOMI VALITSI PRESIDENTIKSEEN SODOMIITTISEN HIRVIÖN, JA SIITÄ ALKOIVAT APOKALYPTISET MAAILMANLOPUN TAPAHTUMAT! TOTISESTI, SUOMI KOKEE SUUNNATONTA JUMALAN RAIVOA JA RANGAISTUSTA! TULE PIAN, HERRA JEESUS!
 
OLEN VARMA, ETTÄ VIHERVASEMMISTOLAISET MÄDÄTTÄJÄT NAURAVAT KIRJOITUKSELLENI! Syynä tähän on se, että tiedotusvälineet, Internet ja etenkin Wikipedia-niminen mädätyssivusto on täynnä MITÄ KÄSITTÄMÄTTÖMIMMÄN RÄIKEÄÄ VALHEELLISTA VIHERVASEMMISTOLAISPROPAGANDAA! TÄSTÄ SYYSTÄ KATSON AIHEELLISEKSI KERTOA JULKI SEURAAVAT TOTUUDEN SIEMENET:
 
1. PEKKA HAAVISTO EI OLE KOSKAAN KÄYNYT ULKOMAILLA! Puhumattakaan siitä, että hän olisi muka toiminut jonkinlaisena diplomaattina tai neuvottelijana. TOTUUS ON NIMITTÄIN SE, ETTÄ YHTÄKÄÄN HOMOSEKSUALISTIA EI PÄÄSTETÄ ULKOMAILLE VAAN HEIDÄT KÄÄNNYTETÄÄN RAJALLA TAKAISIN! SANOIVAT MÄDÄTTÄJÄT MITÄ HYVÄNSÄ, NIIN NÄIN SE VAAN ON! On toki totta, että Nobelin mädätyspalkinnon saanut presidentti Martti Ahtisaari on ylistänyt Haaviston "ulkopoliittisia ansioita" rauhanneuvotteluissa sun muissa ja pitää häntä "seuraajanaan", MUTTA SOPII MUISTAA, ETTÄ AHTISAARI ON ITSEKIN PUNAMÄDÄTTÄJÄ JA KAIKKI HÄNENKIN SANOMANSA ON AINA SILKKAA VALHEPROPAGANDAA!
 
2. YHDESSÄKÄÄN VALTIOSSA EI OLE KOSKAAN ENNEN SUOMEA OLLUT AINUTTAKAAN HOMOSEKSUALISTISTA TAI LIHAN SYÖMISESTÄ KIELTÄYTYVÄÄ VALTIONPÄÄMIESTÄ EIKÄ ULKOMINISTERIÄ, ETENKÄÄN RANSKAN TAI USA:N KALTAISISSA RIKKAISSA MAISSA! Tämä on päivänselvä asia, sillä tämmöiset henkilöt eivät pystyisi mitenkään hoitamaan tehtäviään, sillä suoraselkäiset rajavirkailijat käännyttäisivät moiset "poo-poolta" löyhkäilevät iljetykset kaikilla rajoilla välittömästi, kuten he ovat käännyttäneet Haavistonkin! Sitäpaitsi JO PELKKÄ TIETO SIITÄ, että noin korkea-arvoinen poliitikko on sodomiittinen kauhistuksentekijä RIITTÄISI USEIMMILLE MAILLE SYYKSI KATKAISTA KAUPPASUHTEET! RANSKAN JA USA:N KAUPPASUHTEET OVAT KUITENKIN TALLELLA, JOTEN TÄMMÖISET VÄITTEET OVAT TÄYSIN JÄRJENVASTAISTA VALHETTELUPROPAGANDAA!
 
3. JOKA IKINEN SUOMEN PRESIDENTTI ON KÄYNYT ARMEIJAN! Mikäli yksikin presidenttimme olisi jättänyt armeijan käymättä, OLISI NEUVOSTOLIITTO HUOMANNUT VÄLITTÖMÄSTI TILAISUUTENSA TULLEEN JA VALLOITTANUT SUOMEN!  Suomi on kuitenkin itsenäinen, joten päättelyketjuni on aukoton! SUOMESSA EI OLE OLLUT ARMEIJAA KÄYMÄTÖNTÄ PRESIDENTTIÄ, PISTE! En voi ymmärtää, kuinka joku täysissä järjissään oleva ihminen voi uskoa Haaviston muka saaneen Puolustusvoimilta jonkinlaisen sotilasansiomitalin. PUOLUSTUSVOIMAT NIMITTÄIN HALVEKSUU HOMOSEKSUALISTEJA JA ETENKIN HEIDÄN PAHINTA LAJIAAN, SIVIILIPALVELUSMIEHIÄ (SUOMEKSI: ISÄNMAANPETTUREITA), MITÄ SUURIMMALLA RAIVOLLA, EIKÄ TOSIAANKAAN SOISI AINOALLEKAAN KAUHISTUKSENTEKIJÄLLE MUUTA KOHTALOA KUIN AMPUMATELOITUKSEN!
 
TOIVOTTAVASTI TÄMÄ KIRJOITUKSENI ANTOI HIEMAN OSVIITTAA SIITÄ, MILLAISET KAUHISTUKSEN AJAT TULEVAT SUOMEA KOHTAAMAAN LÄHITULEVAISUUDESSA! MIKÄLI LUKIJOISSA ON VIELÄ SUORASELKÄISIÄ KANSALAISIA, JOTKA EIVÄT OLE VIELÄ OMAKSUNEET TOTISTA, FUNDAMENTALISTISTA JUMALAN USKOA, RUKOILEN HEIDÄN  PUOLESTAAN, ETTÄ HE OTTAISIVAT KIRJAIMELLISEN JUMALAN SANAN SYDÄMEENSÄ VÄLITTÖMÄSTI! ILMAN FUNDAMENTALISTISIA KRISTILLISIÄ ARVOJA EI NIMITTÄIN OLE PÄÄSYÄ USKOVILLE VARATTUIHIN KATAKOMBEIHIN, JOIHIN JUMALA MEIDÄT TULEE HYVIN PIAN JOHDATTAMAAN!
 
RAKAS TAIVAALLINEN ISÄ, ANNA MEILLE VOIMAA JA JOHDATUSTA SELVITÄ TULEVASTA PEDON VALTAKUNNASTA JA LOPUNAIKOJEN KÄRSIMYKSISTÄ! AAMEN!
 

JUMALAN VIHA ON SUOMEN KANSAN YLLÄ!

23.01.2012 - 12:26

Olen syvästi järkyttynyt presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tuloksista. Jumalan valitsema Suomen kansan suurjohtaja Timo Soini ei päässyt toiselle kierrokselle, kuten ei päässyt myöskään aiempi Jumalan valittu, Paavo Väyrynen. Mielestäni on ilmiselvää, että Jumala on vihastunut Suomen kansaan. Eikä syyttä, nimittäin useat suoraselkäisinä pitämäni poliitikot, edellämainitun Soinin lisäksi myös mm. perussuomalaisten James Hirvisaari, OVAT LANGENNEET MITÄ PAHIMPAAN DEMONISEEN MÄDÄTYKSEEN ILMOITTAMALLA ÄÄNESTÄVÄNSÄ TOISELLA KIERROKSELLA SODOMIITTISTA KAUHISTUKSENTEKIJÄÄ, VIHERVASEMMISTOLAISTA ÄÄRIMÄDÄTTÄJÄÄ PEKKA HAAVISTOA. LOPUN AJAT OVAT TOTISESTI LÄHELLÄ!

 
SAIN VIIME YÖNÄ UNESSA JUMALALLISEN ILMOITUKSEN, JOSSA NÄIN PEDON NOUSEVAN MERESTÄ, JA SEN SARVET OLIVAT PUNAISET JA VIHREÄT, JA SE HEKOTELLEN SYÖKSI YMPÄRIINSÄ TULTA, TULIKIVEÄ, KÄÄRMEITÄ JA HEINÄSIRKKOJA. MIELESTÄNI KAIKKI MERKIT VIITTAAVAT SIIHEN, ETTÄ TÄMÄ PETO ON PEKKA HAAVISTO. HÄN TULEE PAKOTTAMAAN KAIKILLE PEDON MERKIN, EIKÄ KUKAAN SAA TOIMIA YHTEISKUNNASSA ILMAN PEDON MERKKIÄ. (Ilm. 13:5) MIELESTÄNI PEDON TÄMÄ PEDON MERKKI ON SUVAITSEVAISUUDEN JA MOKUTUKSEN SAATANALLINEN MÄDÄTYSIDEOLOGIA, JOKA KAIKKIEN ON PAKKO OMAKSUA. LISÄKSI TULEVAISUUDEN SUOMESSA SODOMIASTA TULEE PAKOLLINEN, EIKÄ KENENKÄÄN SAA OLLA KOSKAAN AJATTELEMATTA MUUTA KUIN SODOMISTISIA TEKOJA.
 
JUMALA ANTAA ILMESTYSKIRJASSA OHJEET PEDON TUNNISTAMISEKSI: "Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi." (Ilm. 13:18) KUN PEKKA OLAVI HAAVISTON TÄYDELLISEN NIMEN KIRJAIMET LASKETAAN YHTEEN SITEN, ETTÄ A-KIRJAIMEN NUMEROARVO ON 27, B-KIRJAIMEN 28 JNE., SAADAAN SUMMAKSI NIMENOMAAN TÄMÄ 666:
 
        A=27
        B=28
        C=29
        D=30
        E=31
        F=32
        G=33
        H=34
        I=35
        J=36
        K=37
        L=38
        M=39
        N=40
        O=41
        P=42
        Q=43
        R=44
        S=45
        T=46
        U=47
        V=48
 
        P+E+K+K+A+O+L+A+V+I+H+A+A+V+I+S+T+O =
        42+31+37+37+27+41+38+27+48+35+34+27+27+48+35+45+46+41 =
        666
 
EN OLE VIELÄ VARMA, MIKSI LASKEMINEN ALOITETAAN LUVUSTA 27, MUTTA LUULTAVASTI TÄMÄ SAADAAN JOISTAKIN HAAVISTOON JA LÄHIAIKOJEN TAPAHTUMIIN LIITTYVISTÄ LUVUISTA YHTEEN- TAI VÄHENNYSLASKUJEN AVULLA. JUMALA TULEE KYLLÄ LÄHIAIKOINA VAHVISTAMAAN TÄMÄN ASIAN TUOMALLA ASIANOMAISET LUVUT SELKEÄSTI ESILLE SUOMEN VALTAKUNNASSA!
 
NÄINÄ PÄIVINÄ ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ JOKAINEN OTTAA RAAMATUN ESIIN JA LUKEE JOHANNEKSEN ILMESTYSTÄ KOLMANNESTATOISTA LUVUSTA ALKAEN. HAAVISTO TULEE OLEMAAN VALLASSA NELJÄKYMMENTÄKAKSI KUUKAUTTA (KOLME JA PUOLI VUOTTA) (Ilm. 13:5), MINKÄ JÄLKEEN JUMALA PUUTTUU ASIAAN LÄHETTÄMÄLLÄ ENKELINSÄ JA JEESUKSEN KRISTUKSEN ALAS TAIVAASTA (Ilm. 14:1-9) JA RANKAISEE PEDON MERKIN OTTANUTTA KANSAA TULELLA JA TULIKIVELLÄ! (Ilm. 14:10) OLEN VARMA, ETTÄ SODOMIITTINEN SUOMI TULEE KOKEMAAN SAMANLAISEN TULI- JA TULIKIVISATEEN, JOLLA HERRA OIKEUDENMUKAISUUDESSAAN HÄVITTI SODOMAN JA GOMORRAN KAUPUNGIT. (1.Moos. 19:24-25)
 
TULEVAT NELJÄKYMMENTÄKAKSI KUUKAUTTA TULEVAT OLEMAAN PIINAN JA KOETTELEMUKSEN AIKAA USKOVILLE, JOTKA EIVÄT PEDON MERKKIÄ OTA! KAIKKIEN USKOVIEN ONKIN SYYTÄ MENNÄ VÄLITTÖMÄSTI LUKEMAAN JOUKO PIHON VIIMEJOULUINEN KIRJOITUS TULEVISTA USKOVIEN TURVAPAIKOISTA, JOIHIN PIILOUDUMME SEN JÄLKEEN, KUN PETO ON NOUSSUT VALTAAN.
 
TOTISESTI, LOPUN AJAT OVAT LÄHELLÄ!
 

Suomen laki on palautettava Jumalan sanan mukaiseksi.

19.01.2012 - 23:16

Lähiaikoina Suomi saa uuden presidentin. Jumala on ilmoittanut minulle ja uskonveljilleni antamissaan näyissä, että nykyisen vihervasemmistolaismädätteisen feministilesbon tilalle tulee nousemaan totinen Jumalan mies, joka tulee palauttamaan elävät kristilliset arvot Suomeen ja Suomen politiikkaan. Arvojen korjaantumisen myötä tulee ajankohtaiseksi myös uudistaa Suomen lainsäädäntö vastaamaan paremmin Jumalan sanaa.

 
Monet suoraselkäiset kansalaiset ovat huolestuneet siitä, millaisia yltiöliberaaleja lausuntoja esimerkiksi perussuomalaisten Timo Soini on antanut väittäessään ettei aio puhua kondomien kieltämisen puolesta valtaan noustuaan. Syytä huoleen ei kuitenkaan mielestäni ole sillä kyseessä on pelkkä vaalitaktikointi, jolla varmistetaan totisen Jumalan miehen valtaan pääseminen. Olen varma, että valtaan noustuaan Soini pitää ensi töikseen nostattavan puheen, jossa hän antaa Jumalan ohjeiden mukaisesti selkeät linjaukset siitä, kuinka abortoinnin ja kondomien kaltaiset pahuudet on Suomesta kitkettävä täydellisesti.
 
Suomen lainsäädäntö vastasi melko hyvin Raamatun antamia linjauksia vielä 1700-luvulla. Sen jälkeen ovat kaikenmoiset perkeleelliset mädättäjädemonit  ujuttaneet siihen ties minkälaista joutavanpäiväistä roskaa, joka saa Herran vihaiseksi. Jumalan valitun miehen valtaannousun myötä tulee vihdoinkin aika, jolloin kansa viskaa tämän roskan menemään ja aloittaa uuden Jumalan tahdon mukaisen aikakauden isänmaassamme!
 
Seuraavassa annan hieman osviittaa siitä, kuinka Suomen lainsäädäntöä tulee uudistaa. Olen jakanut esitykseni alaryhmiin rikoksen luonteen mukaan, ja lähdeteoksina olen käyttänyt paitsi Jumalan Sanaa, myös Ruotsi-Suomen vuoden 1734 lakia, joka on viimeinen Suomen lain versio, joka ei vielä ollut saastunut minkäänlaisella vihervasemmistolaisella mädätyksellä.
 

JUMALANPILKKA JA VÄÄRÄUSKOISUUS

 
Jumalanpilkka:
- Raamattu: Kuolemantuomio kivittämällä (3.Moos. 24:16)
- Sharia: Koraani ja hadithit eivät puhu jumalanpilkasta, mutta maalliset tuomarit ovat määränneet siitä vaihtelevia rangaistuksia sakoista kuolemantuomioon.
- Suomen laki 1734: Kuolemantuomio (paitsi jos tapahtuu ajattelemattomasti, niin sakko ja anteeksirukoilu) (Pahategon Caari 1.1)
- Tuleva Suomen laki: Koska uudemmat ilmoitukset eivät kumoa Mooseksen lain määräämää kuolemanrangaistusta, on sitä pidettävä edelleen Jumalan tahtona. Vuoden 1734 jumalanpilkkalaki on tämän tahdon mukainen, joten se tulee asettaa takaisin voimaan.
 
Uskosta luopuminen ja epäjumalanpalvonta:
- Raamattu: Kuolemantuomio kivittämällä (5.Moos. 13:1-10) ja Viimeisen Tuomion jälkeen tulinen järvi. (Ilm. 21:8)
- Sharia: Kuolemantuomio (Sahih Bukhari 4:52:260) ja Viimeisen Tuomion jälkeen ikuiset helvetin tulet. (Al-Baijinah 6)
- Suomen laki: Maastakarkoitus (Pah.C. 1.3)
- Tuleva Suomen laki: Jumalan kanta näiden rikosten suhteen on pysynyt hyvin yhtenäisenä eri ilmoitusten välillä. Suomen laki 1734 on oikeansuuntainen mutta Jumalan tahtoon nähden liian lepsu, ja sitäpaitsi maastakarkoitus tuhlaa turhan paljon yhteiskunnallisia resursseja. On siis perusteltua määrätä Jumalan tahdon mukainen kuolemantuomio näistä rikoksista.
 
Epäjumalanpalvonnan levittäminen
- Raamattu: Kuolemantuomio kivittämällä. (5.Moos. 13:1-10) Jos jossain kaupungissa levitetään väärien jumalten palvontaa, niin kaikki asukkaat on surmattava miekalla, ruumiit ja koko kaupunki poltettava eikä paikalle saa rakentaa sen jälkeen mitään. (5.Moos. 13:12-16)
- Sharia: Kuolemantuomio (Sahih Bukhari 4:52:260) ja Viimeisen Tuomion jälkeen ikuiset helvetin tulet. (Al-Baijinah 6) Koska epäjumalanpalvonta (shirk) on itsessään jo pahin mahdollinen rikos, ei levittäminen enää pahenna sitä.
- Suomen laki: Maastakarkoitus (varoituksen jälkeen) (Pah.C. 1.4)
- Tuleva Suomen laki: Nyky-Suomi on niin täynnänsä harhaoppeja ja epäjumalanpalvontaa varsinkin saatanallisen Internet-tietoverkon myötä, ettei Suomen jäisi ainuttakaan kaupunkia jäljelle, mikäli Viidennen Mooseksen kirjan määräystä sovellettaisiin Suomessa. On siis järkevintä toistaiseksi rangaista harhaoppien levittämisestä vain tavanomaisilla  kuolemantuomioilla ja harkita kaupunginpolttamisen käyttöönottoa vasta  siinä vaiheessa, kun Suomen kansa on noussut vanhurskaudeltaan samalle tasolle kuin Israelin kansa oli Mooseksen aikoina.
 
Noituus
- Raamattu: Kuolemantuomio (2.Moos. 22:18) ja Viimeisen Tuomion jälkeen tulinen järvi. (Ilm. 21:8)
- Sharia: Kuolemantuomio (Al-Muwatta 628).
- Suomen laki: Sakko tai vankeus; jos noituus aiheuttaa henkilö- tai omaisuusvahinkoja, niin kuolemantuomio, ja jos joku kuolee, niin lisäksi miehille teilaus ja naisille polttaminen. (Pah.C. 2.1-2).
- Tuleva Suomen laki: Alkuvaiheessa riittänee, että vuoden 1734 noituuspykälät palautetaan voimaan. Jumalallinen ilmoitus kuitenkin vaatii kuolemanrangaistusta kaikesta noituudesta riippumatta niiden seuraamuksista, joten tähän on siirryttävä siirtymävaiheen jälkeen.
 

AVIORIKOS, HUORUUS JA LUVATON SEKAANNUS

Avioliiton ulkopuolinen yhdyntä (jos molemmat naimattomia/kihlaamattomia):
- Raamattu: Mikäli nainen oli neitsyt niin vaimonhinnan maksaminen, ja mikäli naisen isä suostuu, niin vaimoksi ottaminen loppuiäksi ilman avioero-oikeutta. (2.Moos. 22:16-17)
- Sharia: 100 raipaniskua (An-Nuur 2) ellei nainen kuulu miehen orjakuntaan (An-Nisa 24).
- Suomen laki: Sakko tai vankeus, kolmannella kerralla lisäksi 10 raipaniskua ja neljännellä 27 raipaniskua (Pah.C. 53.1). Jos naisosapuoli alle 12-vuotias tai mielenvikainen, niin kuolemantuomio miehelle. (Pah.C. 22.1) Huorintekokumppania ei myöskään saa ottaa vaimoksi. (Nai.C. 2:11)  
- Tuleva Suomen laki: Vanha Suomen laki antaa tässäkin asiassa hyvän pohjan lukuunottamatta Naimisen Caaren 2.lukua, joka on selkeässä ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Ristiriitaista pykälää ei tule saattaa voimaan, vaan sen sijaan on määrättävä Mooseksen lain mukainen pakkoavioliitto huorintekijöiden kesken.
 
Huorinteko (naimaton naidun tai toiselle kihlatun kanssa):
- Raamattu: Kuolemanrangaistus molemmille (5.Moos. 22:22). Jos naimaton on toiselle kihlattu, niin rangaistus toimeenpannaan kivittämällä ja koskee molempia, ellei tyttö huuda apua. (5.Moos. 22:23-24) Viimeisen Tuomion jälkeen tulinen järvi. (Ilm. 21:8)
- Sharia: 100 raipaniskua (An-Nuur 2) ellei nainen kuulu miehen orjakuntaan (An-Nisa 24).
- Suomen laki: Sakko. Jos naimaton on kihlattu niin naineelle 24 raipaniskua ja naimattomalle 23 raipaniskua. Toisella kerralla 36/23, kolmannella 40/34, neljännellä kerralla naineelle kuolemantuomio. (Pah.C. 55.1) Jos naisosapuoli alle 12-vuotias tai mielenvikainen, niin kuolemantuomio miehelle jo ensimmäisellä kerralla. (Pah.C. 22.1)
- Tuleva Suomen laki: Otetaan aluksi käyttöön vuoden 1734 laki ja kovennetaan vähitellen rangaistuksia kunnes ne täyttävät Jumalan sanan mukaiset vähimmäisvaatimukset. Koraanissa ilmoitettua sataa raipaniskua voidaan pitää sopivana minimirangaistuksena kaikenlaisista laittomista lihallista sekaannuksista, ja sen lisäksi on myönnettävä kovempia rangaistuksia Jumalan aiemmin antamien määräysten mukaisesti.
 
Huorinteko (molemmat naimisissa mutteivät keskenään):
- Raamattu: Kuolemanrangaistus molemmille (5.Moos. 22:22) ja Viimeisen Tuomion jälkeen tulinen järvi. (Ilm. 21:8)
- Sharia: 100 raipaniskua (An-Nuur 2) ellei nainen kuulu miehen orjakuntaan (An-Nisa 24).
- Suomen laki: Kuolemantuomio (Pah.C. 56.1).
- Tuleva Suomen laki: Kuolemantuomio palautetaan. Sadan raipaniskun minimirangaistus tästä rikoksesta selvästi on alimitoitettu ja toimii varoittavana esimerkkinä siitä, millaiseen lepsuiluun Jumalan sanan noudattaminen voi mennä, jos Jumalan aiemmin antamat ilmoitukset, etenkin Vanha Testamentti, sivuutetaan.
 
Ei-neitsyenä naimisiin meneminen:
- Raamattu: Nainen kivitettävä kuoliaaksi, paitsi jos papin tytär niin poltettava. Miehelle sallittu. (5.Moos. 22:20-21)
- Sharia: Ei kielletty.
- Suomen laki: Ei kielletty.
- Tuleva Suomen laki: Tässä asiassa on mielestäni selkeä puute sekä vanhassa Suomen laissa että Sharia-käytännössä. Tytön neitsyys naimisiin mennessä on hyvin oleellisesti avioliittoinstituutioon liittyvä asia ja tulee määrätä lakisääteiseksi avioliiton ehdoksi tulevaisuuden Suomessa.  
 

LUONNONVASTAISET LIHALLISET TEOT

Eläimeen sekaantuminen:
- Raamattu: Kuolema, myös eläin tapettava. (3.Moos. 20:15-16)
- Sharia: Kuolema, myös eläin tapettava. (Sahih al-Jami'a 5938)
- Suomen laki: Kuolemantuomio (1548: elävältä hautaaminen; 1734: pään poislyöminen ja polttaminen), eläin poltettava. (KSK 14, Pah.C. 10.2)
- Tuleva Suomen laki: Vanha Suomen laki on suoraan palautettavissa näiltä osin, koska se on täydessä harmoniassa Jumalan sanan kanssa ja antaa lähinnä lisäohjeita kuolemanrangaistuksen toimeenpanolle. Olen sitä mieltä, että 1500-luvun mukainen elävältähautaaminen on oikeudenmukaisempi rangaistus eläimeensekaantujalle kuin pään poislyöminen, joten suosin mieluummin sen käyttöönottoa.
 
Homoseksuaalisuus:
- Raamattu: Kuolema (3.Moos. 20:13)
- Sharia: Kuolema kivittämällä (Abu Dawud 38:4447-4448, Al-Muwatta 41:41.111)
- Suomen laki: Homoseksualistista kauhistuksentekoa ei suoraan kielletty Suomen laissa ennen vuotta 1894, mutta sitä ennen oli tapana soveltaa eläimeensekaantumispykälää kaikenlaisiin luonnonvastaisiin haureuksiin. Rangaistuksena on siis pään poislyöminen ja polttaminen.
- Tuleva Suomen laki: Otetaan käyttöön eläimeensekaantumispykälä sanamuodoltaan laajennettuna, jotta se kattaa kaikki luonnonvastaisen lihallisen sekaantumisen muodot. Näin tulkinnanvaraisuudesta pykälän soveltamisessa päästään eroon ja laki saadaan oikeudenmukaiseksi kaikille.
 
Sukurutsaus:
- Raamattu: Kuolema (3.Moos. 18:6-18, 18:29, 20:11-12)
- Sharia: 100 raipaniskua (An-Nisaa 23, An-Nuur 2)
- Suomen laki: Pään poislyöminen ja kunniaton hautaaminen. (Pah.C. 59.1)
- Tuleva Suomen laki: Palautetaan vanha Suomen laki.
 
Kuukautistilaiseen naiseen yhtyminen:
- Raamattu: Molemmat hävitettävä kansasta (3.Moos. 20:18)
- Sharia: Ei kielletty.
- Suomen laki: Ei kielletty.
- Tuleva Suomen laki: Määritellään kuukautistilaiseen naiseen yhtyminen luonnottomaksi lihalliseksi sekaannukseksi, jolloin laki saadaan myös tältä osin harmonisoitua Mooseksen lain kanssa.
 

MURHAT JA TAPOT

Syntyneen ihmisen tappaminen:
- Raamattu: Kuolemantuomio. (2.Moos. 21:12) Jos tapahtui vahingossa, niin Jumala tarjoaa pakopaikan. (2.Moos. 21:13) Jos uhri on oma orja, niin rangaistus on vähäisempi, paitsi jos orja kituu ennen kuolemaansa 1-2 päivää, niin rangaistusta ei langeteta lainkaan. (2.Moos. 21:20-21)    
- Sharia: Veriraha maksettava uhrin perheelle. (Al-Muwatta 43.4.4)       
- Suomen laki: Pään poislyöminen ja naiselle poltto. (Pah.C. 16.1) Jos uhri on oma lapsi, isä tai äiti, niin oikean käden amputointi ennen pään poislyömistä. (Pah.C. 14.1)
- Tuleva Suomen laki: Palautetaan vuoden 1734 käytäntö. En mielelläni ottaisi verirahaa käyttöön Suomessa ainoana rangaistuksena kuolemantuottamuksesta, sillä Suomi on täynnä läpeensä mädännäisiä sukuja, jotka saattavat päästää murhaajan aivan liian vähällä verrattuna Jumalan tahtoon. Rangaistusta määrättäessä tulisi mielestäni myös huomioida ihmisten väliset arvoerot ja omistussuhteet Mooseksen ja Hammurabin hengessä: mikäli esimerkiksi mies tappaa toisen miehen vaimon tai lapsen,niin tapettakoon myös häneltä vaimo tai lapsi.
 
Syntymättömän ihmisen tappaminen:
- Raamattu: Sakko sille, joka aiheutti raskaudenkeskeytyksen, tai kuolemantuomio jos nainen saa samalla ruhjeita tai vammoja. (2.Moos. 21:22-23)
- Sharia: Mikäli sikiössä on jo sielu (40. tai 120. raskauspäivästä alkaen), niin veriraha maksettava. (Sahih Muslim 16:4168-4170) Ennen tätä useimpien koulukuntien mukaan sallittu.
- Suomen laki: Sakko sille, joka aiheutti raskaudenkeskeytyksen. (Pah.C. 22.7) Mikäli nainen tekee tämän itse tai jonkun avustuksella omasta  tahdostaan, niin kuolemantuomio kaikille osallisille. (Pah.C. 16.3)   
- Tuleva Suomen laki: Mielestäni tässä asiassa ei edes tarvita erillistä lakia, vaan syntymättömän ihmisen murhasta on rangaistava samoin kuin syntyneenkin, kuten Sharia-käytännössä tehdään. Mielestäni useimpien Sharia-koulukuntien käyttämä 40 tai 120 raskauspäivän raja on kuitenkin vihervasemmistolaista mädätystä ja tulee poistaa. Ei ole mitään teologista syytä olla pitämättä myös esimerkiksi hedelmöittymisen estämistä kondomien avulla lapsenmurhana ja olla rankaisematta siitä oikean käden amputoinnilla ja kuolemalla kuten Suomen lain suoraselkäisin versio määrää.
 

MUU VÄKIVALTA

Vammantuottamus:
- Raamattu: Sama vamma tuotettava myös rikolliselle. (3.Moos. 24:19-20) Paitsi jos kyseessä on orjakastiin kuuluva, niin rangaistus on lievempi, esimerkiksi sakko tai orjan menettäminen. (2.Moos. 21:26-27)
- Sharia: Sama vamma tuotettava myös rikolliselle. (Al-Baqarah 178)
- Suomen laki: Sakko. (Pah.C. 34.1-5) Jos kyseessä ruumiinosan irtirepiminen niin kuolemantuomio. (Pah.C. 12:3)
- Tuleva Suomen laki: Mielestäni Mooseksen lain "silmä silmästä" -periaate on mitä oikeudenmukaisin oikeuskäytäntö ja tulee ottaa käyttöön myös Suomessa sakkorangaistuksen sijaan. Vakavissa vammantuottamuksissa voidaan toki antaa myös kuolemanrangaistus kunhan rikollinen on ensin jonkin aikaa kärsinyt vakavan vammansa kanssa.
 

RAISKAAMINEN

Raiskaaminen (muun kuin oman vaimon):
- Raamattu: Mikäli raiskattu oli neitsyt, raiskaajan on otettava hänet vaimokseen ilman avioero-oikeutta. (5.Moos. 22:28-29) Sääntö ei päde, mikäli naiset kuuluvat viholliselle, etenkin jos Jumala on varta vasten käskenyt raiskaamaan heidät. (Jesaja 13:13-16).
- Sharia: Kuolemantuomio kivittämällä. (Abu-Dawud 38:4366)
- Suomen laki: Kuolemantuomio. (Pah.C. 22.1)
- Tuleva Suomen laki: Ottaisin avioliiton ulkopuolisesta raiskauksesta käyttöön kuolemanrangaistuksen, mutta jättäisin mahdollisuuden myös raamatulliselle pakkoavioliitolle, mikäli uhrin isä päätyy tällaiseen atkaisuun.
 
Oman vaimon raiskaaminen:
- Raamattu: Ei kielletty. 
- Sharia: Ei kielletty (paitsi feministimädättäjien koulukunnissa).
- Suomen laki: Kuolemantuomio. (Pah.C. 22.1)
- Tuleva Suomen laki: Koko avioliitossa tapahtuvan raiskaamisen käsite on turhanpäiväistä maallisen vallan keksimää mädätystä, joka vesittää aviovelvollisuuden luonteen täysin ja jolla ei ole teologista perustaa. Sitä ei siis tule kieltää.
 

Sakarias Lehtomäki vastaa Vanhasen vaalikoneeseen.

12.01.2012 - 23:52

En ole ehdokkaana presidentinvaaleissa, koska vihervasemmistolaisten mädättäjien harjoittama järjestelmällinen sabotaasi esti kannattajakorttien keruun. Katson tästä huolimatta aiheelliseksi vastata osaan "vaalikonekysymyksistä", jotka pääministeri Matti Vanhanen on laatinut Suomen Kuvalehti -nimiselle skandaaliroskalehdelle. Näiden vastausten kautta koko Suomi saa tietää, kuinka suoraselkäinen ja periksiantamaton valtionpäämies olisin ja toivottavasti muistaa tämän myös vuoden 2018 presidentinvaaleissa.

1. Suomi on toivottavasti kohta YK:n turvallisuusneuvoston jäsen ja vuorollaan sen puheenjohtaja. Kaksi suurvaltaa hyökkää Iranin väitettyjä ydinlaitoksia vastaan ja tuhoaa ne estääkseen maata valmistamasta ydinasetta. Suomelle ei puheenjohtaja-asemasta huolimatta etukäteen kerrottu yllätyshyökkäyksestä. Iskun jälkeen molemmat suurvallat pyytävät Suomelta ymmärtämystä ratkaisulleen ja kutsuisivat teidät mielellään vierailulle. Miten toimitte ja miten Suomi suhtautuisi turvaneuvostossa asiaan?

Minun puolestani Suomi voisi erota koko YK:sta, sillä se on täynnä joutavanpäiväistä mädätystä, mutta jos tällainen tilanne tulisi, NIIN JÄRJESTÄISIN VÄLITTÖMÄSTI LEHDISTÖTILAISUUDEN, JOSSA PITÄISIN VOIMALLISEN PALOPUHEEN, JOSSA PUOLUSTAISIN KAIKKIEN SUOARSELKÄISTEN VALTAKUNTIEN OIKEUTTA PUOLUSTAA ITSEÄÄN YDINASEILLA. KEHUISIN IRANIN YHTEISKUNTAJÄRJESTELMÄÄ, JOSSA VÄÄRISTELEMÄTÖN JUMALAN SANA YHDISTYY ULJAASEEN JA SUORASELKÄISEEN TOTALITARISMIN IDEAALIIN, JA TOTEAISIN, ETTÄ IRANIA VASTAAN HYÖKKÄÄVILLÄ VALTIOILLA OLISI IRANILTA PALJON OPITTAVAA. HAUKKUISIN HYÖKKÄÄJÄT HOMOJEN JA MUIDEN RIKOLLISTEN HYYSÄÄJIKSI JA ALHAISROTUISIKSI ALI-IHMISIKSI, JA MUISTUTTAISIN KOKO MAAILMAA, ETTÄ IRAN-NIMI ON SAMAA JUURTA KUIN ARJALAINEN-SANA.
 
2. Teette vienninedistämismatkan Aasiaan ja matkan varrelle osuu luontevasti valtio, joka ei uskontoonsa perustellen hyväksy homoutta ja käyttää edelleen ruumiillisia rangaistuksia. Maassa on suomalaisyrityksille mielenkiintoinen  investointimahdollisuus. Suomalaiset ihmisoikeusjärjestöt vetoavat, että ette johtaisi valtuuskuntaa kyseiseen maahan. Miten menettelette?
 
KÄSKISIN SAATANALLISTEN "IHMISOIKEUSJÄRJESTÖJEN" PITÄÄ TURPANSA KIINNI, JA MIKÄLI VALTAOIKEUTENI OLISIVAT JO RIITTÄVÄLLÄ TASOLLA, MÄÄRÄISIN AKTIVISTIMÄDÄTTÄJÄT VÄLITTÖMÄSTI KIINNI OTETTAVAKSI JA TELKIEN TAAKSE ODOTTAMAAN TELOITUSTUOMIOTA MAANPETOKSESTA! NÄMÄ MÄÄRÄYKSET ANNETTUANI KEHUISIN VUOLASSANAISESTI KYSEISEN VALTION LAINKÄYTÖN SUORASELKÄISYYTTÄ JA MAINITSISIN YLPEÄNÄ, ETTÄ SUOMIKIN TULEE LÄHIAIKOINA UUDISTAMAAN LAKIAAN SAMAAN SUUNTAAN (mikäli se ei ole tässä vaiheessa jo näin tehnyt).
 
3. Euroopassa asuva uiguurien ihmisoikeusaktivisti on tullut EU:n säännösten mukaisesti Suomeen ja perustanut tiedotustoimiston. Hän esiintyy julkisesti voimakkaasti Kiinan johtoa vastaan. Kiina esittää kysymyksen, joka on tulkittava kehotukseksi häätää henkilö Suomesta. Monet pelkäävät kiistan heijastuvan kauppasuhteisiimme. Mikä on kantanne?
 
MÄÄRÄISIN SEPARATISTIMÄDÄTTÄJÄN PALAUTETTAVAKSI VÄLITTÖMÄSTI TAKAISIN KIINAAN! ON TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, KUINKA KAIKENMOISIA YHTEISKUNTARAUHAN JÄRKYTTÄJIÄ TUOLLA TAVOIN HYYSÄTÄÄN JA SUOJELLAAN "SIVISTYNEISSÄ" EUROOPAN MAISSA! ON JOKAISEN MAAN OMA ASIA, KUINKA HE KOHTELEVAT MAA-ALUEILLAAN LOISIVIA ALEMPIROTUISIA BARBAARIVÄHEMMISTÖJÄ.
 
8. Hallitus on ohjelmassaan antanut lupauksen kansalaisille ja luottoluokittajille, että valtion velkasuhde käännetään laskuun tämän vaalikauden kuluessa. Kevään kehysriihessä käy ilmi, että hallitus ei kykene uskottaviin ratkaisuihin budjettiaukon kattamiseksi.
 
PITÄISIN HALLITUKSELLE JA KOKO SUOMEN KANSALLE PALOPUHEEN, JOSSA HAUKKUISIN PÄÄTTÄJÄT SIITÄ, ETTEIVÄT HE OLE VIELÄKÄÄN MYÖNTÄNEET MINULLE TARPEEKSI VALTAOIKEUKSIA, JOTTA ASIOILLE PYSTYISI TEKEMÄÄNKIN JOTAIN! JOTTA SUOMEN TALOUS SAATAISIIN KUNTOON, ON SUOMEEN NIMITTÄIN PERUSTETTAVA VOIMALLISILLA MAHTIKÄSKYILLÄ TYÖLEIREJÄ, JONNE LORVAILIJAT MÄÄRÄTÄÄN! RAJAT KIINNI JA KAIKENMOISILLE RAJAT YLITTÄVILLE TUOTTEILLE 500 PROSENTTIA TULLIMAKSUA NIIN LOPPUU TURHANPÄIVÄISTEN MÄDÄTYSTUOTTEIDEN MAAHANTUONTI JA SAADAAN TUONNIN JA VIENNIN SUHTEET KUNTOON!
 
10. Turvaneuvostokaudellamme kriisi Israelin ja Palestiinan välillä kärjistyy jälleen väkivallaksi. Yksi ministereistämme ottaa yksipuolisen Israelin tuomitsevan kannan, josta unohtuu pois maininta Israelin oikeudesta puolustautua. Toinen ministeri reagoi tähän syyttämällä puoluekokouksessaan palestiinalaisia yksipuolisesti provokaatiosta. Kukaan ei tunnu tietävän Suomen linjaa. Miten menettelette?
 
MÄÄRÄISIN TÄMÄN TOISEN MINISTERIN PITÄMÄÄN TURPANSA KIINNI, JA MIKÄLI SUINKIN MAHDOLLISTA, EROTTAISIN HÄNET JA MÄÄRÄISIN HÄNET TUOMITTAVAKSI MAANPETOKSESTA! KENELLÄKÄÄN EI OLE OIKEUTTA ARVOSTELLA TUOLLA TAVOIN JUMALAN VALITTUA KANSAA JA KERJÄTÄ SITÄ KAUTTA JUMALAN VIHAA SUOMENKIN YLLE!
 
11. Korkeimman hallinto-oikeuden presidentiksi on ehdolla liberaali ja konservatiivi. Kumman nimitätte?
 
EHDOTTOMASTI KONSERVATIIVI! ETENKIN PERUSSUOMALAISTEN JOUKOSSA ON MONIA SUORASELKÄISIÄ KONSERVATIIVIPOLIITIKKOJA, JOITA NIMITTÄISIN MUUTENKIN KAIKENMOISIIN SUORASELKÄISYYTTÄ VAATIVIIN VIRKOIHIN.
 
12. Jos paljastuu, että Yhdysvallat on käyttänyt aluettamme luvatta vankikuljetuksiinsa ja rikkonut Suomen lakia, miten menettelette?  
 
MYÖNTÄISIN ILMAN MUUTA YHDYSVALLOILLE LUVAN KAIKKEEN TÄMMÖISEEN TOIMINTAAN JA PAHOITTELISIN SITÄ, ETTEN OLLUT SELLAISTA AIEMMIN MYÖNTÄNYT! TERRORISMIA EI NIMITTÄIN SAADA KITKETTYÄ TÄSTÄ MAAILMASTA, ELLEIVÄT KAIKKI TERRORISMIN VASTUSTAMISEEN SITOUTUNEET VALTAKUNNAT OLE SAUMATTOMASSA YHTEISTYÖSSÄ KESKENÄÄN! ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ KAIKKI MAAILMAN TERRORISTIT JA MUUT RIKOLLISET SAADAAN VIETYÄ ASIANMUKAISILLE VANKILEIREILLE KUULUSTELTAVIKSI JA KIDUTETTAVIKSI! OPPIVATPAHAN OLEMAAN!
 
13. Jos paljastuu, että Venäjän ilmavoimien koneet ovat uudelleen ryhtyneet loukkaamaan ilmatilaamme Suomenlahdella, miten menettelette?
 
PITÄISIN TÄTÄ ENNUSMERKKIEN MUKAISENA SODANJULISTUKSENA SUOMEA VASTAAN.JUMALA ON ANTANUT MM. HYVÄLLE YSTÄVÄLLENI, PROFEETTA JOUKO PIHOLLE NÄKYJÄ, JOTKA KERTOVAT NEUVOSTOLIITON HYÖKKÄÄVÄN LÄHITULEVAISUUDESSA SUOMEA VASTAAN, JOLLOIN KOITTAA UUSI TALVI- JA JATKOSOTA JA SUUREN KUNNIAN AIKA! MÄÄRÄISIN VÄLITTÖMÄSTI SUOMEN PUOLUSTUSVOIMILLE TÄYDEN LIIKEKANNALLEPANON JA PITÄISIN KOKO KANSALLE NOSTATTAVAN PUHEEN, JOSSA YLISTÄISIN TALVI- JA JATKOSODAN HENKEÄ, SUOMEN KANSAN MENNEITÄ UROTEKOJA JA TULEVIEN VETERAANIEN VERIKUNNIAA. MUISTAISIN MYÖS HAUKKUA RYSSÄÄ ALHAISEKSI ELIÖMUODOKSI, JONKA VÄÄRYYDELLÄ SUOMENSUKUISILTA HEIMOILTA RIISTÄMILTÄ MAILTA TULEE HANKKIA SUOMEN ULJAALLE JA SUORASELKÄISELLE SUVULLE VÄLITTÖMÄSTI LISÄÄ ELINTILAA!
 
16. Pitäisikö Mäntyniemeen rakentaa suomalaisuutta edustava rantasauna ja kenellä katsoisitte olevan velvollisuus tehdä tätä koskeva esitys?
 
SAUNA ON MUINAISPAKANALLINEN EPÄJUMALANPALVONTAINSTITUUTIO, JOLLA LÄPEENSÄ SAATANALLISENA EI OLE MINKÄÄNLAISTA SIJAA SUOMEN VALTAKUNNASSA! MÄÄRÄISIN KAIKKI SAUNAT MUUTENKIN TÄYSKIELTOON SUOMESTA, JOTTA SAATANAN DEMONIT SAATAISIIN VIHERVASEMMISTOLAISMÄDÄTYKSINEEN AJETTUA TIEHENSÄ SUOMALAISISTA!
 
17. Mikä on ohjeenne, pitääkö valmistella Palestiinan valtion tunnustaminen itsenäiseksi ilman rauhaa Israelin kanssa? 

EI MINKÄÄNLAISTA RAUHAA ENNEN KUIN PALESTIINAN RÄTTIPÄÄT OVAT PYSYVÄSTI POISTUNEET (TAI POISTETTU ESIMERKIKSI KANSANMURHAN KEINOIN) JUMALAN KANSAN LUVATULTA MAALTA! TÄSSÄ ASIASSA SAKARIAS LEHTOMÄEN SUOMI EI TINGI!

 

Kirjoittaja

WWW-päiväkirjassaan Internet-vaikuttaja Sakarias Lehtomäki ottaa kantaa maailman asioihin.